Deck Nine Games

Uutinen

Maaliskuussa julkaistava Life is Strange: Reunion tuo takaisin suosikkikaksikko Maxin ja Chloen

Life is Strange -sarja tekee paluun maaliskuun lopussa.

Kuten nimestä voi päätellä, tuo Life is Strange: Reunion takaisin kymmenen vuotta sitten matkaansa aloitelleet Maxin ja Chloen. Max kykenee edelleen kelailemaan aikaa, siinä missä Chloe pääsee osoittamaan sanavalmiutensa hahmojen välisissä keskusteluissa – kumpaisellakin hahmolla päästään siis pelaamaan matkan varrella.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen
Uutinen

Switchin viivästynyt Life is Strange -kokoelma sai julkaisupäivänsä syyskuun loppuun

Elämä on sangen omituista myös Nintendo Switchillä syyskuun lopusta alkaen.

Life is Strange -saagan alkuperäisen pelin sekä Deck Ninen kehittämän esiosa Before the Stormin sisältävä paketti saatiin aiemmin remasteroituna muille alustoille. Arcadia Bay Collection -nimeä tottelevan Switch-version julkaisua siirrettiin tuolloin aivan viime tingassa, mutta nyt valmista on siis tulossa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ehostettu ja pian julkaistava Life is Strange -kokoelma esittäytyy useamman minuutin pelikuvavideolla

Life is Strange Remastered Collection -pelivideolta on nähtävissä, että elämä on sangen outoa ehostetussa kuosissakin.

Life is Strange Remastered Collection niputtaa samaan pakettiin alkuperäisen ensimmäisen tuotantokauden ja tämän esiosana toimineen Before the Stormin. Ehostettujen painosten kehittäjänä toimii viimeksi mainitun työstänyt Deck Nine, joka joutui siirtämään kokoelman julkaisua viime vuodelta helmikuun 1. päivälle.

Jaakko Herranen
Uutinen

Life is Strange: True Colorsin julkaisu enää vajaan kuukauden päässä – 13 minuutin siivu pelikuvaa tarjolla

Life is Strange: True Colors -pelikuvavideota olisi tarjolla peräti 13 minuutin verran.

Pitkä pelivideopätkä koostuu suljettuun levykauppaan sijoittuvasta kohtauksesta, jossa päästään tutustumaan niin päähahmo Alex Cheniin kuin tämän kohtaamiin uusiin tuttavuuksiinkin – paikoillaan tomerasti tönöttävää mustaa kissaa unohtamatta. Mukana on toki tälläkin kertaa aavistus yliluonnollisia elementtejä Alexin kyetessä manipuloimaan ihmisten tunteita.

Jaakko Herranen
Uutinen

Life is Strange: True Colorsin tapahtumapaikkana toimiva Haven Springs esittäytyy tuoreella videolla

Kehittäjä Deck Nine Games tarjoaa tuoreella videolla silmäyksen Life is Strange: True Colorsin tapahtumapaikkana toimivaan Haven Springsiin.

Tunnelmallisen esittelyvideon oppaana toimii Coloradossa sijaitsevan Haven Springsin ainokaisen radiokanavan juontajana ja levynpyörittäjänä toimiva Steph. Pienen kylän rummutetaan tarjoavan Kalliovuorten kupeessa kauniit ja tunnelmalliset puitteet täysin uudelle Life is Strange -tarinalle. Tällä kertaa koko paketti tarjoillaan yhdellä rysäyksellä episodeihin luottavan julkaisumallin sijaan.

Jaakko Herranen
Uutinen

True Colors jatkaa Life is Strange -saagaa syyskuussa – hylkää episodimaisen julkaisumallin

Square Enix on paljastanut jatkoa Life is Strange -sarjalleen.

Life is Strange: True Colors hylkää sarjan aiemmilta kausilta tutun episodimallin, sillä koko tarina julkaistaan kertarysäyksellä. Haven Springs -kaupunkiin sijoittuva juoni seurailee tällä kertaa Alex Chen -protagonistia, minkä lisäksi mukana on tuttu hahmo Before the Storm -kaudelta. Kehittäjänä toimii samaisen kauden työstänyt Deck Nine.

Jaakko Herranen