Valheim sai julkaisupäivän Xboxille – selviytymisseikkailu pamahtaa samalla päivämäärällä myös Game Passiin
Kohta sinäkin voit olla viikinki.
Kohta sinäkin voit olla viikinki.
Valheim suuntaa ensin PC:n Game Pass -palveluun, minkä jälkeen vuorossa ovatkin Xbox-konsolit.
Viime vuonna Steamin Early Access -jakelussa julkaistu ja huimaksi menestykseksi kohonnut Valheim suuntaa PC Game Passiin ja Microsoft Storeen tulevan syksyn mittaan. Peliporukkaa ei tarvitse onneksi jakaa useampaan leiriin, sillä mukana on tällöin ristiinpeluu Steam-pelaajien kanssa.
Moninpelisoutua ei yleisön pyynnöistä huolimatta olla kuitenkaan aikeissa lisätä.
Valheim on keskeneräinen ja muotoaan hakeva seikkailupeli, jonka avoin maailma viehättää. Omassa viikinkisaagassa viihtyy kepeästi tunnista toiseen, jopa niin hyvin etteivät isommatkaan puutteet haittaa. Matka on kuitenkin vasta alussa.
Ruotsalaiskehittäjä Iron Gaten ensimmäinen peli Valheim on nyt myynyt yli neljä miljoonaa kopiota.
Pohjoismainen fantasia vetää pelaajia puoleensa.
Ruotsalaiskehittäjä Iron Gaten debyyttipeli Valheimin aloitus on lupaava.