Moon Studios

Uutinen

Rakastettava Ori loikkii jälleen ensi vuonna – E3-traileri esittelee uusia kavereita ja kykyjä

Kolmen vuoden takainen indiehitti Ori and the Blind Forest saa jatkoa ensi vuoden aikana.

Ori and the Will of the Wisps sisältäisi trailerin perusteella jälleen satumaisen kauniita maisemia, mutta myös aiempaa enemmän sivuhahmoja ja tietysti kykyjä. Kuuleman mukaan hyväksi todettu metroidvania-rakenne säilyy, mutta tällä kertaa piskuinen Ori voi muun muassa saada ystäviltään pienimuotoisia tehtäviä. Taustalla tunnelmoi edelleen Gareth Cokerin nättiäkin nätimpi musiikkiraita.

Jaakko Herranen