System Shock 3 saapuu uuden julkaisijan rahoituksen turvin myös konsoleille
Odotettu System Shock 3 on tekemässä tuloaan PC:n ohella myös konsoleille, kiitos julkaisijaksi ryhtyneen Starbreezen.
Odotettu System Shock 3 on tekemässä tuloaan PC:n ohella myös konsoleille, kiitos julkaisijaksi ryhtyneen Starbreezen.
Kickstarterissa rahoitusta kerännyt System Shock saavuttanut tavoitteensa heittämällä.
Vuoden 1994 klassikon remasterointi keräsi tavoittelemansa 900 000 dollaria varsin nopeaan tahtiin, reilussa kymmenessä päivässä. Seuraava rajapyykki huitelee 1,1 miljoonassa dollarissa, jolloin pelistä saadaan versiot myös Macille ja Linuxille. Kampanja jatkuu vielä 18 päivän ajan.
Nintendo 64:llä metsästyshommiaan aloitellut Turok saapuu päivitettynä Xbox Onelle, kertoo kehittäjä Night Dive Studios.
Vuonna 1997 julkaistu alkuperäinen Turok: Dinosaur Hunter remasteroitiin PC:lle jo viime vuoden lopussa. Seikkailu sisälsi päivitetyn ulkoasun lisäksi uudistettuja pelimekaanisia elementtejä sekä astetta modernimpaa kenttäsuunnittelua. Jatko-osa Turok 2: Seeds of Evil saa vastaavan käsittelyn. Molemmat pelit julkaistaneen digitaalisesti Xbox Onen kauppapaikalla.