Nintendon Iwata Asks -juttusarjaan on viime aikoina saatu lisäsisältöä liittyen tänä vuonna julkaistavaan 3DS-käsikonsoliin. Keskustelujen puitteissa on selvinnyt muun muassa, että jokaisen laitteelle julkaistavan pelin ei tarvitse käyttää 3D-ominaisuuksia hyödyksi ja että 3D-videoiden kuvaamisesta laitteen avulla ollaan Nintendolla kiinnostuneita.
Juttusarjassa Japanin Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwata keskustelee vaihtuvien vieraiden kanssa ja tulevasta käsikonsolista puhuttaessa vieraana ollut Shigeru Miyamoto kertoi Nintendo DS:n pelien toimivan 2D:nä uudella käsikonsolilla, eikä kaksiulotteisuus rajoittuisi välttämättä vain DS-peleihin.
- Uudet pelikasetit toimivat vain Nintendo 3DS:llä, mutta se, että käyttävätkö ne 3D:tä vai eivät, on kiinni pelintekijöistä, aivan niin kuin kosketusnäytönkin käyttö oli kehittäjien päätettävissä DS:llä.
Laitteen kameroista puhuttaessa Iwata pohtii, että 3D-kuvat voisivat yleistyä nyt kun 3D-kuvatekniikka on useampien ihmisten saatavilla. Lisäksi puheeksi tuli mahdollisuus lisätä ominaisuus 3D-videoiden kuvaamista varten tulevalle käsikonsolille.
- Mielestäni olisi hauskaa, jos pystyisimme lisäämään valmiudet nauhoittaa videoita tulevien päivitysten yhteydessä.
Tallennustilasta ei Iwatan mukaan olisi pulaa, sillä laitteeseen voi kytkeä kiinni esimerkiksi 32 gigan SD-kortteja. Virallista tietoa videoiden nauhoittamisesta 3DS:n avulla ei ole julkaistu. Itse laitteen julkaisupäivämäärästä saataneen tarkempaa tietoa tällä viikolla.

Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.