Uutinen

The Amazing Spider-Man 2 saapuu ensi vuonna

Jaakko Herranen
Beenoxin kehittämä, viime vuonna julkaistu The Amazing Spider-Man on saamassa suoran jatko-osan. Marvelin Chris Baker kertoo jatko-osan vievän edellisen pelin mekaniikkoja isoin harppauksin eteenpäin. Tarinallisesti The Amazing Spider-Man 2 sijoittuu suoraan edellisen osan jälkeiseen aikaan.

The Amazing Spider-Man 2 tuo seittisinkoiluun kevyen ripauksen roolipelillisiä elementtejä. Mukana on ”Sankari tai Uhka” -mekaniikka, jonka myötä pelaajaa palkitaan tai vaihtoehtoisesti rankaistaan sen mukaan miten kaupunkia ehtii suojella.

Naapuruston ystävällinen Hämähäkkimies on saanut arsenaaliinsa myös päivitetyn seittisingon, jonka avulla mies voi ampua erilaisia seittityyppejä. Tällä kertaa seitti tarrautuu suoraan rakennuksiin pelaajan sinkoillessa pitkin edellistä peliä yksityiskohtaisempaa ja suurempaa Manhattania. Toiminta on tuotu myös viemäreistä ja varastoista enemmän ajan hengen mukaiseen avoimeen maailmaan. Pelaaja päästetään myös Peter Parkerin saappaisiin tämän hoitaessa jokapäiväistä toimittajan työtään.

Activision julkaisee The Amazing Spider-Man 2:n lähempänä tulevan elokuvan ensi-iltaa. Elokuvateattereihin jatko-osa saapuu näillä näkymin ensi vuoden toukokuussa. Pelin julkaisualustoina toimivat PC, PlayStation 3, PlayStation 4, Xbox 360, Xbox One, Wii U sekä Nintendo 3DS.

The Amazing Spider-Man 2 petraa edeltäjästään
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.