Uutinen

Amazon vihjailee uuden sukupolven GTA V:n saapuvan lokakuussa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Kuten kovin usein aiemminkin, on verkkokauppa Amazon vilauttanut tulevan pelin julkaisupäivän ennen aikojaan. Nyt vuorossa on Grand Theft Auto V -pelin uuden sukupolven painos.

Viime viikkoisilla E3-messuilla julkistetun Grand Theft Auto V:n uuden sukupolven inkarnaation tiedettiin toistaiseksi saapuvan syksyn mittaan. Amazonin pikaisesti vilauttamat tiedot poistettiin nopealla aikataululla.

Grand Theft Auto V:n päivitetty versio ymmärtää moninpelin puolella myös vanhemmilla konsoleilla kerätyn kokemuksen. Näin moninpelipuolen tahkoamista ei tarvitse aloittaa alusta.

Amazonin mukaan GTA V saapuu PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle lokakuun 28. päivä.

GTA V:n verkkopuolesta sekä kampanjasta voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.
Amazon vihjailee uuden sukupolven GTA V:n saapuvan lokakuussa