ARK: Survival Evolved
Uutinen

ARK: Survival Evolved juhlistaa vuosipäiväänsä suurella päivityksellä

A-P Kuutila

Selviytymisseikkailu ARK: Survival Evolved juhlistaa yksivuotista taivaltaan tänään 2. kesäkuuta suuren päivityksen muodossa.

Uusi päivitys tuo ARKin maailmaan kauan odotetun lohikäärmeen lisäksi leppoisan tilataksinakin toimivan Diplodocuksen sekä inhottavia tauteja kantavat iilimadot. Mistään tavallisista madoista ei kuitenkaan ole kyse, vaan ne muistuttavat kooltaan enemmänkin koiraa, kuten alla olevasta kuvasta voidaan todeta. Eläinten lisäksi päivityksen mukana tulee muun muassa uusia tavaroita sekä parannuksia eläinvauvojen kasvatukseen.

Uuden sisällön lisäksi syntymäpäivää juhlistetaan myös tapahtumaviikolla. Viikon ajan pelimaailmasta on löydettävissä kynttilöitä, ja pelaajat voivat leipoa kakkuja. Ei sovi tietenkään unohtaa teemaan sopivia hattuja sekä ympäriinsä juoksemista "syntymäpuvussa". Toistaiseksi uusin päivitys sekä tapahtumaviikko on saatavilla vain PC-versiossa. Xbox Onen omistajat saavat odottaa päivitystä vielä jonkin aikaa. Täydet tiedot päivityksestä voi lukea täältä.

Kuva
Arkiilimato.jpg

A-P Kuutila

A-P "spyde" Kuutila hyppäsi KonsoliFINin kelkkaan alkuvuodesta 2015. Pelaaminen on kulkenut herran mukana niin kauan kuin muisti riittää. Pelien lisäksi aikaa syövät kirjoittaminen sekä musiikki.