ARK: Survival Evolved
Uutinen

ARKin tuleva suurpäivitys päästää pelaajat dinosaurusten saappaisiin

A-P Kuutila

A-P "spyde" Kuutila hyppäsi KonsoliFINin kelkkaan alkuvuodesta 2015. Pelaaminen on kulkenut herran mukana niin kauan kuin muisti riittää. Pelien lisäksi aikaa syövät kirjoittaminen sekä musiikki.

E3-messujen yhteydessä esitellyt ARK: Survival Evolvedin tulevat päivitykset tuovat peliin odotettuja lisäominaisuuksia. Jo kesäkuun puolella pelaajat pääsevät nauttimaan kokonaan uudesta aluetyypistä, Redwood Biomesta, jonka massiiviset metsät mahdollistavat puumajojen rakentamisen. Tämän lisäksi dinosaurusvalikoima kasvaa jättimäisellä Titanosaurilla.

Herkuttelu jatkuu heinäkuussa tulevalla uudella Primitive+-modilla, joka muuttaa pelin sääntöjä alkukantaisempaan suuntaan. Modi tuo mukanaan uusia työkaluja, rakennuksia, aseita, reseptejä, maanviljelystapoja sekä paljon muuta. Myös onkiminen on luvattu tuoda peliin jo ensi kuussa.

Myöhemmin tämän vuoden puolella ARK pistetään jälleen uusiksi ja pelaajat päästetään ohjastamaan dinosauruksia. Luvassa on siis metsästämistä, laumautumista, lisääntymistä sekä jo tutuksi tullutta selviytymistä.

Keskeneräinen ARK: Survival Evolved on tällä hetkellä saatavilla Steamin Early Accessissa sekä Xbox Onen Game Preview -ohjelmassa. Lopullisen julkaisun sekä PS4-version on arveltu saapuvan tämän vuoden lopulla.