Uutinen

Aztez on mustavalkoista rymistelyä punatavaralla ja strategiaelementeillä varustettuna

Petri Kataja

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Team Colorblind, kahden hengen pelinkehitysduo, on saamassa kahden vuoden kehitystyönsä hedelmät kohta poimittavaksi. Brutaaliksi, vaikeaksi ja veriseksi mainostettu lopputulos on Aztez, mustavalkoinen rymistely strategiaelementeillä maustettuna.

PlayStation Blogissa esiteltävä nimike sisältää toisen tekijänsä mukaan kaksi peliä yhdessä paketissa. Ensimmäinen näistä on Aztezin pääosassa oleva taisteluun keskittyvä mätkintäpeli, jonka lupaillaan nostattavan pelaajien sykettä tappiin. Toinen tuotoksen osa-alue puolestaan keskittyy atsteekki-imperiumin strategiahallinnointiin, jonka lupaillaan tarjoavan reilusti uudelleenpeluuarvoa. Taistelumekaniikasta on mahdollista saada esimakua alemman trailerin kautta.

Aztez saapuu ensimmäisenä Steam-käyttäjien ulottuville, mutta perässä seuraavat omat versionsa konsoleille PlayStation 4, Vita, Wii U ja Xbox One.