Baldur's Gate 3
Uutinen

Baldur's Gate 3 sai julkaisupäivänsä PC:lle ja PS5:lle – tekniset haasteet vaivaavat Xbox-version kehitystä

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Larianin odotettu Baldur's Gate 3 sai taannoisessa State of Play -lähetyksessä julkaisupäivänsä, tosin ainoastaan PC:lle ja PlayStation 5:lle.

Xboxin mainitsematta jättäminen sai pelaajat ihmetyksen valtaan siitä, josko Baldur's Gate 3 olisi edes tulossa Xbox-pelaajien ulottuville. Larian on sittemmin rauhoitellut tilannetta kertomalla kehitystyön olevan silläkin saralla käynnissä.

Kehittäjät ovat törmänneet Xbox-puolella teknisiin haasteisiin lähinnä jaetun ruudun yhteistyömoodin toteutuksen osalta, eikä julkaisupäivää uskallettu vielä toistaiseksi lyödä lukkoon. Baldur's Gate 3 ei siis ole PS5-konsoliyksinoikeus, kuten monessa suunnassa ehdittiin jo olettaa.

Vuodesta 2020 saakka Early Access -varhaisversiona jaeltu Baldur's Gate 3 julkaistaan PC:lle ja PlayStation 5:lle elokuun 31. päivä.

Lisää aiheesta: