The Binding of Isaac
Uutinen

The Binding of Isaacin jättilaajennus Repentance päivättiin PC:lle – konsoliversioita odotellaan aavistuksen pidempään

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

The Binding of Isaacin Repentance-laajennuspaketti julkaistaan PC:lle Steamissa maaliskuun 31. päivä, kertoo kehittäjä Nicalis, Inc.

Repentance on kehittäjiensä mukaan heittämällä täysverisen jatko-osan kokoluokkaa. Paketti sisältää satoja täysin uusia ja elämää parantavia ominaisuuksia, kuten 130 esinettä, yli sata vihollista, 25 pomotaistelua, kaksi pelattavaa hahmoa, viisi haastetta sekä kokonaan uuden loppuvastuksen ja sen myötä myös lopetuksen. Aiheen tiimoilta julkaistiin pieni kiusoittelutraileri, joka on upotettuna uutisen loppuun.

The Binding of Isaac: Repentancen konsolipäivämäärää ei ole toistaiseksi lyöty lukkoon.