Braid Anniversary Edition
Uutinen

Braid-klassikon Anniversary Edition pistää vertailutrailerinsa perusteella paljon asioita uusiksi – julkaistaan keväällä 2024

Jaakko Herranen

Vuonna 2008 aivonystyröitä nyrjäytellyt Braid saa keväällä Anniversary Edition -painoksen, viitisentoista vuotta alkuperäisen julkaisun jälkeen.

Varsin kekseliäillä tavoilla ajan manipulointiin kannustava Braid ehostetaan uusille laitteille. Visuaalisella puolella kaikki taide on pistetty uusiksi alkuperäisenkin työstäneen David Hellmanin toimesta. Ääniraitaakin on tuunattu uusilla kappalevarianteilla, tietysti Martin Stig Andersenin ja Hans Christian Kockin toimesta. Vanhan ja uuden välillä voi puristien mieliksi vaihdella napinpainalluksella.

Mukana on lisäksi yli 15 tuntia lohkaiseva kommenttiraita, joka pyörii muun muassa pulmasuunnittelun, ohjelmoinnin, taiteen ja indiepelien historian ympärillä. Vieraaksi on haalittu kehittäjä Jonathan Blown lisäksi muun muassa David Hellman, Marc ten Bosch, Brian Moriarty, Casey Muratori sekä säveltäjäkaksikko Andersen ja Kock.

Mielenkiintoisesti pilkun kera kirjoitettava Braid, Anniversary Edition julkaistaan 30. huhtikuuta PC:lle, Xbox Onelle, Xbox Series X|S:lle, PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle sekä mobiililaitteille Netflixin kautta.

Lisää aiheesta:

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.