Uutinen

Bruce Lee tähdittää UFC 2014:n hahmokatrasta

Jaakko Herranen
Electronic Arts on julkistanut vähintäänkin mielenkiintoisen lisän tulevan UFC 2014 -pelinsä hahmokaartiin. Mukaan on saatu legendaarinen taistelulajien mestari Bruce Lee.

Bruce Lee tuli suuren yleisön tietoisuuteen elokuvanäyttelijänä, suurimpina menestyksinään Game of Death sekä Enter the Dragon. Mies opiskeli Wing Chun -tyyliä ja kehitti tästä eteenpäin myös oman Jeet Kune Do -tyylinsä. Bruce Lee menehtyi muutama päivä ennen Game of Deathin ensi-iltaa heinäkuussa 1973. Syyksi on uumoiltu särkylääkkeen aiheuttamaa allergista reaktiota.

EA UFC 2014 tarjoaa Leen pelattavaksi hahmoksi välittömästi pelin ennakkotilaaville. Muut voivat avata miehen pelaamalla pelin uramoodin alusta loppuun pro-vaikeustasolla.

EA UFC 2014 julkaistaan kuluvan vuoden kesäkuussa Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle. Peliä kehittää EA Canada.
Itse Bruce Lee tähdittää UFC 2014:n hahmokatrasta
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.