Mega Man
Uutinen

Capcomin tasoloikkasankari Mega Man aikeissa loikkia myös valkokankaille

Pelit
Studiot
Julkaisijat
Jaakko Herranen

Capcomin klassinen tasoloikkasankari Mega Man on aikeissa suunnata myös valkokankaille elokuvasovituksen muodossa, kertoo Hollywood Reporter.

20th Century Fox -tuotantoyhtiö on napannut oikeudet Mega Manin valkokangassovitukseen parin vuoden väsytystaistelun jälkeen. Kiitellyn Catfish-dokumentin ohjannut kaksikko Henry Joost sekä Ariel Schulman käy paraikaa neuvotteluja mahdollisesta käsikirjoittajan ja ohjaajan pestistä. Tuottajana nähdään Chernin Entertainment sekä Heroes-sarjassa kunnostautunut näyttelijä Masi Oka.

Mega Man -pelisarja käynnistyi Nintendo Entertainment Systemillä vuonna 1987. Robottipukuun sonnustautunut sankari on sittemmin seikkaillut ahkerasti myös omissa sarjakuvissa ja animaatiosarjoissa.

Elokuvan juonesta saati julkaisuajankohdasta ei ole toistaiseksi mitään tietoa.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.