Geralt the Rivian
Uutinen

CD Projekt Red haluaa palata takaisin Witcherin maailmaan

Niklas Isberg

Suositun Witcher-trilogian kynäillyt CD Projekt Red pohtii paluuta peleistä tuttuun maailmaan.

Toimitusjohtaja Adam Kicińskin mukaan kyseessä ei olisi Witcher 4, mutta tuleva julkaisu luultavasti sijoittuu jo nähtyyn universumiin. Paluu Witcherin maailmaan tuntuu Kicińskin mukaan luonnolliselta, sillä he eivät halua pettää fanejaan. Geraltin taru päättyi kuitenkin kolmanteen osaa, joten miekkosta tuskin nähdään enää jatkossa.

Tällä hetkellä CD Projekt Red työstää massiivista Cyberpunk 2077 -roolipeliä. Studio kaavailee seikkailusta Witcher 3:a laajempaa.

Niklas Isberg

Niklas liittyi Konsolifinin kaartiin vuonna 2014 arvostelijana, mutta on ehtinyt puuhailemaan niiden lisäksi uutisia ja artikkeleita. Vääntelee myös grafiikkaa työkseen ja omaksi ilokseen. Vapaa-aika kuluu lukuisten harrastusten parissa, mutta laadukkaat televisiosarjat, huonot leffat sekä videopelit vievät eniten aikaa. Retropelit ovat lähellä sydäntä, vaikka yhtään retrokonetta ei löydykään talosta. Niklas haikailee menetettyä nuoruuttaan ja myytyä Sega Megadriveaan.