The Surge 2
Uutinen

Dark Soulsit ja scifin yhdistänyt The Surge saa jatkoa

Kahden tähden roskastakin voi joskus nauttia. Mutta se on silti kahden tähden roskaa.

Viime vuonna julkaistu scifi-toimintaroolipeli The Surge saa jatkoa, paljasti Focus Home Interactive tänään tiedotteessaan.

Dark Souls -tyylisten taisteluiden perusteet pidetään kehittäjien mukaan ennallaan. Mekaniikkoja luvataan kuitenkin syventää, ja pelaajille tarjotaan laajempi valikoima kykyjä, aseita sekä droneja.

Jatko-osa sijoittuu myös kokonaan uuteen ympäristöön. Näyttämönä toimivan suurkaupungin alueita kehutaan tiedotteessa aiempaa laajemmiksi ja kunnianhimoisemmiksi.

Kehityksestä vastaa ensimmäisen osan tapaan saksalainen Deck13 Interactive.

The Surge 2:n on määrä ilmestyä vuoden 2019 aikana Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja PC:lle.