Days Gone
Uutinen

Days Gone myi Ghost of Tsushimaakin enemmän – oli silti pettymys Sonylle eikä jatko-osaa koskaan tullut

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Bend Studion Jeff Ross on avautunut Sonyn nuivasta suhtautumisesta Days Gonen sinällään kiitettäviin myyntilukuihin.

Jeff Ross kertoo Twitterissä Days Gonen yltäneen 1,5 vuodessa peräti kahdeksan miljoonan myynteihin – samaan, minkä Ghost of Tsushima vastikään saavutti ison rummutuksen kera. Ross on napannut lukemat Gamestat-sivuston keräämästä Trophy-datasta, joten aivan tarkka myyntimäärä ei ole kyseessä.

Niin tai näin, jatko-osan olisi voinut olettaa olevan itsestäänselvyys, mutta Sonyltä ei tullut loppupeleissä projektille hyväksyntää Bendin ehdotteluista huolimatta. Zombiseikkailu on nähty sittemmin myös PC:llä, joten myyntilukemat ovat taatusti kohonneet vielä tuntuvasti mainitusta.

KonsoliFIN on arvostellut Days Gonen kahteen otteeseen, sekä PlayStation 4:lle että PC:lle.