Uutinen

Destinyn uusi traileri loikkaa kuuhun

Jaakko Herranen
Bungien tuleva avaruuseepos Destiny matkaa uudessa trailerissaan Kuun kamaralle.

Destiny antaa pelaajan matkata vapaasti planeetoilta toisille, mutta tällä kertaa traileri luo katsauksen lähimpään kiertolaiseemme, Kuuhun. Parin minuutin silmäys esittelee Kuun tarjoamia komeita puitteita tulitaistelulle, mutta tarkkaavaisimmat voivat bongata videosta myös uusia rotuja, aseita ja kykyjä.

Julkaisija Activision on samalla vahvistanut Destinyn ennakkotilaajien pääsevän pelin beta-version pariin ensi vuoden alkupuolella. Porkkana on tosin käytössä vain harvoilla ja valituilla kauppaketjuilla. Näitä ovat esimerkiksi Amazon ja GameStop.



Destiny julkaistaan Xbox 360:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle sekä PlayStation 4:lle 2014 keväällä.
Destinyn uusi traileri loikkaa kuuhun
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.