Detroit: Become Human
Uutinen

Detroit: Become Human valmistui – pelattava demokin tarjolla pian

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Detroit: Become Human on saatu kunnialla valmiiksi ja monistukseen, paljasti Quantic Dreamin toimitusjohtaja Guillaume de Fondaymiere PlayStation Blog -sivustolla.

Heavy Rain- ja Beyond: Two Souls -pelitkin työstäneen ranskalaisstudion uutukainen on tapetilla muutoinkin, sillä nimike saapuu lisäksi uteliaiden testiin pelattavan demon muodossa. Luvassa on seikkailun alun Hostage-nimellä kulkeva kohtaus, jossa ohjastetaan Connor-nimellä kulkevaa androidia tiukassa panttivankitilanteessa. Varsinaisessa pelissä päästään matkan varrella myös kahden muun androidin saappaisiin.

Nelisen vuotta kehitelty PlayStation 4 -yksinoikeus Detroit: Become Human julkaistaan toukokuun 25. päivä.