Trump Effect Mass Effect
Uutinen

Donald Trump jakoi seuraajilleen Mass Effectiä vahvasti lainaavan kampanjavideon

Petri Kataja

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä Donald Trump on jakanut Twitterissä Mass Effect -peliä vahvasti lainaavan kampanjavideon. Kyseinen klippi on tosin fanivoimin tehty, eikä se ole saanut pelintekijöiltä tahi Electronic Arts -pelitalolta innostunutta vastaanottoa.

Trumpin twiittama video on fanituotos, joka käytti musiikkia ja Martin Sheenin nauhoittamaa puhetta Mass Effect 2 -pelistä. Kyseessä on kampanjamainoksen muotoon koostettu videopätkä, jota peliä tuntematon voisi kenties luulla aidoksi asiaksi.

Pelissä Martin Sheen ääninäyttelee Illusive Man -nimistä hahmoa, jota peliä kehitellyt Manveer Heir täysin oikeutetusti kutsuu pahikseksi. Videon perusteella Trumpia kuitenkin verrattaneen enemmän pelisarjan sankari Shepardiin.

Electronic Arts -pelitalo on sittemmin pyytänyt videon poistamista. Videolla nimittäin käytettiin sen julkaisemaa sisältöä ilman lupaa, minkä lisäksi yhtiö ei halua tuotteidensa käyttämistä poliittisissa kampanjoissa.

Video on kuitenkin yhä voimissaan Twitterin puolella, joten jos haluat katsoa sen, niin klikkaa tästä linkistä.

Julkaisijat
Lähteet