Overwatch
Uutinen

Doomfist laajentaa Overwatchin hahmovalikoimaa ensi viikolla

Jaakko Herranen

Aiemmin uutisoitu Doomfistin liittyminen Overwatch-kahinoihin päivättiin ensi viikolle, heinäkuun 27. päivälle.

Aiemmin ainoastaan PC-pelaajien testiin päätynyt Doomfist jyrää vihollisia kyberneettisesti ehostetulla nyrkillään. Sukkelasti liikkuva, pahispuolen pyörittämälle Talon-organisaatiolle työskentelevä köriläs saa aikaiseksi laajemmankin alueen tuhoa Meteor Strike -hyökkäyksellään. Hahmoon voi tutustua kehittäjätiimin julkaisemalla esittelyvideolla.

Blizzardin kehittämä Overwatch-sankariräiskintä on julkaistu PC:lle, Xbox Onelle sekä PC:lle.

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.