Psychonauts 2
Uutinen

Double Fine julkaisi vajaan vartin verran varhaista Psychonauts 2 -pelikuvaa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Psychonauts 2 -pelin parissa pakertava Double Fine on julkaissut aiheen tiimoilta liki vartin verran ennennäkemätöntä pelikuvaa.

Videoesittelyssä käydään läpi Psychonauts 2:n hubialueen virkaa toimittavaa miljöötä, josta päästään loikkimaan kätevästi eri kenttiin. Lopullisia johtopäätöksiä pelin laadusta ei kannata toistaiseksi tehdä, sillä videomateriaali on napattu varhaisesta alfaversiosta. Aiheen tiimoilta ovat rupattelemassa lukuisia klassikkopelejä tehtaillut Tim Schafer sekä projektin johtajana toimiva Zak McClendon.

Psychonauts 2 julkaistaan ensi vuoden aikana PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.