Dragon Age: The Veilguard
Uutinen

Dragon Age: The Veilguard sai seitsemää eri hahmoa esittelevän trailerin ja nyt myös pienen pelikuvamaistiaisen

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Dragon Age: The Veilguard on ollut vahvasti tapetilla Summer Game Fest -tapahtuman yhteydessä.

Xbox Games Showcasessa saatiin ensitraileri, joka keskittyi esittelemään uuden nimen saaneen Dragon Age: The Veilguardin seitsemää companion-hahmoa. Ilmeisesti pelikuvaa jäätiin tilaisuudesta kaipaamaan, joten nyt Dragon Agen X-tilillä on julkaistu aiheeseen liittyvä maistiainen – kumpainenkin video upotettuna uutisen lopussa.

Lisää pelikuvaahan saadaan sitten aiemman ilmoituksen mukaisesti lisää huomenna, 11. kesäkuuta. Gameplay Reveal -lähetyksen äärelle voi virittäytyä vaikkapa YouTubessa, kello 18:00 alkaen.

Dragon Age: The Veilguard on tarkoitus julkaista syksyn mittaan PC:lle, PlayStation 5:lle ja Xbox Series S|X:lle.