DRAGON QUEST III HD-2D Remake.jpg
Uutinen

Dragon Quest III HD-2D -uusioversio saapuu marraskuussa – Dragon Quest I ja II seuraavat perässä samanlaisen käsittelyn voimin ensi vuonna

Niko Lähteenmäki

KonsoliFINissä keväällä 2020 aloittanut populaarikulttuuri-intoilija ja jokapaikanhöylä. KonsoliFIN Podcastin juontaja ja tuottaja loppuvuodesta 2020 alkaen, podcast-puolen päätoimittaja alkuvuodesta 2026 alkaen. Kirjoittanut myös aikoinaan Pelaajalle verkkouutisia.

Pitkään hiljaiseloa elänyt Dragon Quest III -uusioversio sai uutta pelikuvaa sekä julkaisupäivän.

Dragon Quest III HD-2D Remake julkaistaan Switchille, PlayStation 5:lle, Xbox Series S|X:lle ja PC:lle 14. päivä marraskuuta kuluvaa vuotta. Samalla paljastui samanlaisesta 2D-HD-puusta veistetty Dragon Quest I & II HD-2D Remake, jonka on puolestaan määrä ilmestyä ensi vuoden aikana.

Dragon Quest on japanilaisen Enixin, sittemmin Square Enixin perinteikäs vuoropohjainen roolipelisarja, jonka ensimmäinen osa julkaistiin alun perin Japanissa 8-bittiselle Famicomille vuonna 1986 sekä Pohjois-Amerikassa NES:lle nimellä Dragon Warrior vuonna 1989. Euroopassa Dragon Quest nähtiin ensimmäistä kertaa vasta PlayStation 2:lle ilmestyneen kahdeksannen osan myötä vuonna 2006.

Sarjan parissa on työskennellyt lukuisia pelialan legendoja, kuten taannoin edesmennyt japanilainen taiteilija Akira Toriyama.

Lisää aiheesta: