scorpion-king-reboot.png
Uutinen

Dwayne Johnson aikoo tuoda Skorpionikuninkaan takaisin

Emmi Hattunen

Dwayne Johnson on tuottamassa uusintaversiota, eli reboottia The Scorpion King -elokuvalle.

The Rockina laajalti tunnettu Dwayne Johnson esiintyi ensimmäistä kertaa Skorpionikuninkaana Muumion Paluussa, jonka tarinaa avattiin vielä enemmän hänen nimikkoelokuvassaan.

Deadline kertoo Universal Pictures -studion tiedottaneen, että koska Johnsonin kalenteri on melko täysi, joutuvat he mahdollisesti etsimään jonkun muun päärooliin. Universalin mukaan Johnson saattaa sittenkin tähdittää elokuvaa jos hän saa järjestettyä itselleen enemmän aikaa roolityötä varten. Tulevan rebootin on ajateltu sijoittuvan nykyaikaan ja sen käsikirjoittajaksi on valittu Straight Outta Comptonia kirjaillut Jonathan Herman.

Skorpionikuninkaan ympärille kehittyi lopulta oma franchise, joka on saanut peräti neljä jatko-osaelokuvaa sekä kaksi peliä: The Scorpion King: Rise of the Akkadian, joka julkaistiin PlayStation 2 ja Gamecube -konsoleille ja Game Boy Advancelle luodun The Scorpion King: Sword of Osiris tasoloikan.

Emmi Hattunen

Emmi Hattunen liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2018 uutistiimin vahvistukseksi ja raapustelee silloin tällöin arvosteluita.