Uutinen

E3 2013: Xbox One sai hinnan ja julkaisuajan

Jaakko Herranen
Juuri päättyneessä lehdistötilaisuudessaan Microsoft paljasti odotetusti uuden Xbox One -konsolinsa hinnan sekä julkaisuajankohdan. Marc Whitten Microsoftilta kertoi tapahtuman yhteydessä myös Xbox Liven tulevista uudistuksista.

Xbox Liven oma valuutta, Microsoft-pisteet poistuvat käytöstä ja kauppaa tehdään Xbox One -konsolilla oikean rahan turvin. Live uudistuu myös siinä mielessä, että jatkossa talouteen ei tarvitse haalia useaa Gold-tiliä, sillä perheen muutkin jäsenet voivat pelata verkossa jaetun kultatilin avulla.

Liven uusista ominaisuuksista maininnan sai Upload Studio, jonka avulla pienimuotoisten pelivideoiden editoiminen ja jakaminen ystäville on helppoa. Twitch-palvelun myötä omaa peliään voi jakaa reaaliajassa myös ystävien ihasteltavaksi.

Se odotetuin tieto, eli Xbox Onen hinta ja julkaisuaika jätettiin luonnollisesti lehdistötilaisuuden loppupuolelle. Xbox One saapuu kauppoihin marraskuun aikana 499 euron hintalapulla varustettuna.
Tällainen on Xbox One
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.