Piirroskuva Crash Bandicootista
Uutinen

Crash loikkii PlayStation 4:lle remasterointien ja Skylanders-visiitin voimin

Tero Lepistö

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vaikka pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä ja samalla pelimaku jalostuu. Nykyään parhautta edustavat (kaahauspelien lisäksi) sopivan tiiviit juonelliset toimintapläjäykset, jotka jättävät takaraivoon muitakin tunteita kuin turhautumista. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu tarpeettoman intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.

Sonyn E3-pressitilaisuudessa paljastettiin, että Crash Bandicoot nähdään tulevaisuudessa PlayStation 4:n sisuksissa parissakin eri muodossa. Videopätkällä karvaturri näyttäytyy Skylanders: Imaginations -pelin vierailevana tähtenä, jolla pääsee seikkailemaan ainoastaan Sonyn konsolilla myöhemmin tänä vuonna.

Ehkäpä mielenkiintoisempana uutisena ilmoitettiin myös, että sarjan kolme ensimmäistä peliä remasteroidaan PlayStation 4:lle. Vaikka Activision omistaa yhä oikeudet hahmoon, on julkaisija päässyt Sonyn kanssa yhteisymmärrykseen tasoloikkien päivittämisestä tuoreemmalle raudalle. Ensimmäisen Crash Bandicootin ohella tämä tarkoittaa ehostettuja versioita Crash Bandicoot 2: Cortex Strikes Backista sekä Crash Bandicoot 3: Warpedista.  Sen enempää lisätietoja projektista ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa annettu.