Shadow of the Tomb Raider
Uutinen

Lara tappaa talossa, puutarhassa sekä jälleen yhdellä uudella E3-esittelyvideolla

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Square Enix julkisti E3-tilaisuudessaan useamman minuutin siivun Shadow of the Tomb Raider -pelikuvaa.

Eidos Montrealin työstämän Shadow of the Tomb Raiderin viidakkomaisemat tarjoavat Laralle entistäkin monipuolisemmat hiiviskelymahdollisuudet. Lisäksi aiempaa suuremmassa pelimaailmassa päästään liikkumaan kätevällä köydellä ja tarpeen vaatiessa myös vapaasti sukeltelemalla. Lupailtiinpa pelin sisältävän myös aiempaa enemmän hautakammioita nuoren neiti Croftin koluttavaksi.

Laran nuoruustrilogian päättävä Shadow of the Tomb Raider julkaistaan 14. syyskuuta PC:lle, Xbox Onelle sekä PlayStation 4:lle.