super smash bros..jpg
Uutinen

Tähtenä Super Smash Bros. – Nintendo julkisti E3-aikataulunsa

Senja Littman

Olen ollut KonsoliFINin toimituksen jäsen tammikuusta 2018 lähtien. Pelitaitoni ovat keskivertoa huonommat, ja uusien pelien opettelu viekin minulta yleensä runsaasti aikaa sekä hermoja. Tykkään kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla rohkeasti minulle vieraitakin peligenrejä – joskus tosin aika huonoin tuloksin. 

Electronic Entertainment Expo, tuttavallisemmin E3-messut, lähestyvät vauhdilla ja Nintendo on julkaissut hieman yksityiskohtia suunnitelmistaan.

Japanilaisen pelijätin osalta messut pärähtävät käyntiin 12. kesäkuuta videonäytöksellä, jossa esitellään vuoden 2018 tulevia julkaisuja. Tämän jälkeen vuorossa on perinteinen Nintendo Treehouse Live -tapahtuma, jonka aikana päästään seuraamaan suoraa pelikuvaa yhtiön kuumimmista nimikkeistä.

Tänä vuonna kirkkaimmassa valokeilassa kylpee fanien himoitsema Super Smash Bros., joka julkaistaan Switchille myöhemmin tänä vuonna.

Vuoden 2018 E3-messut järjestetään 12.–14. kesäkuuta Los Angelesissa.

Alustat
Studiot
Julkaisijat
Lähteet