Ori and the Will of the Wisps
Uutinen

Satumaisen nätti Ori and the Will of the Wisps julkaistaan ensi vuoden alussa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Microsoft paljasti heti E3-tilaisuutensa aluksi julkaisupäivän piskuisen Orin tuoreimmalle seikkailulle.

Metroidvania-tasohyppelygenreä edustava Ori and the Will of the Wisps on ollut työn alla jo useamman vuoden, julkaistiinhan sarjan debyyttiosa alkujaan jo nelisen vuotta sitten. Odotettu jatko-osa tuo kuvioihin uusia kykyjä ja pelimoodeja sekä trailerin perusteella myös valtavia hämähäkkejä ja muita ilkeitä örrinmörrejä. Aivan uudenkarhean trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Moon Studiosin Ori and the Will of the Wisps nähdään sekä Xbox Onen että PC:n Game Pass -palveluissa heti julkaisunsa yhteydessä helmikuun 11. päivä.