E3
Uutinen

E3-mobiilisovellus vie käyttäjänsä kesäkuussa virtuaalisille pelimessuille

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Kuluvan vuoden E3-messut pidetään täysin digitaalisessa formaatissa maailmalla riehuvan pandemian vuoksi.

Autenttista messufiilistä pyritään luomaan mobiilisovelluksella, joka päästää käyttäjänsä vaeltelemaan virtuaalisiin messuhalleihin ja julkaisijoiden kojuihin. Ilmaisen kirjautumisen vaativalla sovelluksella voi lisäksi katsella suoratoistolähetyksiä ja osallistua erilaisiin tapahtumiin, minkä lisäksi käytössä on jonkinmoinen keskustelufoorumi sekä mahdollisuus luoda oma avatar-hahmo. Lähetyksiä nähdään luonnollisesti myös E3:n virallisilla kanavilla Twitchissä, YouTubessa, Facebookissa sekä Twitterissä.

Kesäkuun 12.-15. päivä pidettäville E3-messuille ovat vahvistaneet osallistumisensa ainakin Microsoft, Nintendo, Ubisoft, Take-Two, Capcom, Square Enix, SEGA, Koch Media, Bandai Namco sekä Warner Bros.

Lähteet