Uutinen

Elokuussa kultajäsenille supervoimia ja zombeja

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Microsoft jatkaa vastikään alkanutta Games for Gold -kampanjaansa aina vuoden loppuun saakka. Nyt julki ovat tulleet elokuun ilmaiset pelit.

Elokuun 1. päivä tarjolle saapuu vanha kunnon, vuonna 2007 julkaistu Crackdown, kun taas 16. päivä kultajäsenet saavat ilmaisen Dead Rising 2 -pelin. Vuonna 2010 julkaistu vallaton zombihurme sisältää myös aiemmin lisäosana kaupatun Case Zero -lisäepisodin.

Games for Gold jatkuu vuoden loppuun saakka, joten kultajäsenet pääsevät pelailemaan ilmaiseksi edellä mainittujen jälkeenkin vielä kahdeksan pelin verran.
Ilmaista pelattavaa Xbox Liven kultajäsenille