Uutinen

Ensimmäinen videomaistiainen Halo 5: Guardiansin moninpelistä

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Eurogamer on päässyt käsiksi odotetun Halo 5: Guardiansin moninpelin keskeneräiseen versioon.

343 Studiosin mukaan työ viidennen numeroidun Halon parissa on edennyt noin kehityskaaren puoliväliin saakka. Vielä hyvinkin vaiheessa oleva moninpeli rullaa toistaiseksi 720p tarkkuudella 60 ruudun sekuntivauhtia. Beetan myötä kehityksen painopiste on pelimekaniikassa ja tarkemmat tekniset yksityiskohdat lyödään lukkoon vasta hamaassa tulevaisuudessa.



Tänään julkaistu Halo: The Master Chief Collection sisältää kaiken muun sisältönsä ohella pääsyn Halo 5: Guardiansin beetavaiheeseen. Kolmisen viikkoa jatkuva pelitesti käynnistyy joulukuun 29. päivä.

Pelistä voi käydä keskustelua KonsoliFINin foorumilla.