Uutinen

Ensimmäisen Borderlandsin moninpeli teki paluun

Jaakko Herranen
Alkuperäisen Borderlandsin kiitelty verkkopeli katosi viime vuonna linjoilta GameSpy-palvelun lopettaessa toimintansa. Nyt Gearbox tuo 2009 julkaistuun peliinsä moninpelin puutteen korjaavan päivityksen.

22nd Century Toysin kanssa yhteistyössä rakennettu päivitys tuo moninpelin puolelle lukuisia uudistuksia. Ystävälistaa voi järjestellä haluamallaan tavalla, myös chat-puolella kuullaan selkeitä parannuksia entiseen.

Gearboxilla pitää kiirettä Borderlands-sarjansa tiimoilta, sillä työn alla on Borderlands 2:n ja Pre-Sequelin niputtava Handsome Collection. Pelitalo palkkaa paraikaa osaavaa väkeä myös uuden Borderlands-julkaisun tekijätiimiin.
Borderlands - The Secret Armory of General Knoxx
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.