shawn layden sony playstation.JPG
Uutinen

Entinen PlayStation-pomo avautui Sonylta lähtönsä syistä

Käsitellyt henkilöt
Lähteet
Tarja Porkka-Kontturi

Entinen Sony-pomo Shawn Layden paljasti jättäneensä yrityksen uupumuksen välttämiseksi.

Layden työskenteli PlayStationin johtotehtävissä ansiokkaat 32 vuotta. PlayStation ilmoitti Laydenin lähdöstä jo syyskuussa 2019, mutta tarkempaa syytä ei koskaan kerrottu julkisuudessa. Layden on nyt kertonut Bloombergin haastattelussa, että lopettamisen syynä oli loppuunpalamisen uhka.

Layden seurasi PlayStationin viime vuosikymmenen isoimpien pelien menestystä, mukaan lukien Horizon Zero Dawn ja God of War, ja koki ajan olevan sopiva manttelin luovuttamiseksi eteenpäin. Layden oli mukana jopa kuuden PlayStationin konsolin julkaisussa.

"Se tuntui hyvältä ajalta laskeutua huipulta ja antaa toisen sukupolven viedä PlayStation 5 markkinoille", Layden kertoi todeten kaiken sen olevan nuoren ihmisen toimintaa.

Layden on aiemmin puhunut muun muassa yhä nousevista pelinkehityksen kustannuksista, AAA-pelien kannattamattomuudesta sekä liputtanut lyhyempien ja monipuolisempien pelien puolesta.

Lisää PlayStationiin liittyviä uutisia on luvassa PlayStation Showcase 2021 -tapahtumassa syyskuun 9. päivänä.

PS5 pelit

Tarja Porkka-Kontturi

Puusepän töistä pelialalle luikahtanut kulttuurituottaja ja yrittäjä, jonka työssä korostuvat liiketoiminnan kehittäminen, saavutettavuus sekä yhteisöjen rakentaminen ja niiden kanssa työskentely.