Nintendo Switch OLED
Uutinen

EU linjaa: Switchin ja Steam Deckin seuraajissa täytyy olla helposti vaihdettava akku

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

EU on linjannut uusia määräyksiä kannettavien laitteiden akkuihin liittyen.

Vuodesta 2027 alkaen kaikissa kannettavissa laitteissa tulee olla käyttäjälleen helposti vaihdettava akku, määrää Euroopan Unioni. Vaikka käsikonsoleita ei olekaan säädöksessä erikseen mainittu, on EU:n puolelta vahvistettu moisten lukeutuvan kyseessä olevaan linjaukseen.

Asetuksella on tarkoitus edistää kiertotaloutta ja säädellä sen myötä akkujen koko elinkaarta tuotannosta uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen saakka. Lopputulemana esimerkiksi kriittisten raaka-aineiden tehokkaampi kierrätys vähentäisi riippuvuutta kolmansien maiden tarjonnasta.

Kyseinen määräys koskee siis hyvinkin läheisesti esimerkiksi Nintendoa, joka taatusti suunnittelee jo täyttä häkää Switchin seuraajaa. Unohtaa ei sovi myöskään Valvea ja seuraavaa Steam Deckiä.

Lisätietoja Euroopan Unionin tiedotteesta, täältä.

Infographic presenting new EU rules to make the battery value chain more sustainable, circular and European.

Alustat
Lähteet