Uutinen

Family Ski myynyt yli miljoonan

Esa Linna
Wiille kehitetty Namco Bandain laskettelupeli Family Ski (Yhdysvalloissa We Ski) on myynyt yli miljoona kappaletta maailmanlaajuisesti. Pelin myynnit ovat kertyneet pitkältä ajalta, sillä Family Ski julkaistiin Japanissa tammikuussa 2008 ja muualla vuoden puolivälissä.

Wii Fitin
tasapainolautaa tukeva peli on myynyt Japanissa 130 000 kappaletta, Euroopassa 330 000 kappaletta  ja Yhdysvalloissa 560 000 kappaletta. Pelin myynnit vaikuttivat aluksi pettymyksiltä, sillä toukokuussa myyntiin tultuaan se ei päässyt Yhdysvalloissa edes NPD:n top 10 -listalle.

Family Skin jatko-osa Family Ski & Snowboard julkaistaan helmikuussa 2009. Ensimmäisen osan arvostelun voit lukea KonsoliFINistä.
Family Ski
Esa Linna

Esa "Kastle" Linna liittyi KonsoliFINin ylläpitoon vuoden 2008 alussa. Ensikosketus digitaaliseen pelaamiseen alkoi yli 30 vuotta sitten. Aktiivipelaamiseen palasi innostus, kun Kastle näki valon Wiin myötä. KonsoliFINin uran hauskin hetki on ollut saada haastattelu Michael Pachterilta.