Uutinen

Gears of War -mies Cliffy B jakaa vuolaita kehuja uudelle Mariolle

Petri Kataja

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Gears of War -rymistelyjen kehittäjänä tutuksi tullut Cliff "Cliffy B" Bleszinski jakaa rakkautta Twitterissä. Kehujen ja rakkaudentunnustuksen kohteeksi toimintapelien miehelle on valikoitunut Wii U:n Super Mario 3D World -tasoloikka, joka saapuu europelaajien ulottuville tällä viikolla.

Marion uusin oli selkeästi toimintamiehen mieleen, sillä Twitter-viestissä, jossa hän kertoo läpäisseensä pelin, hän kertoo rakastaneensa sen joka minuuttia. Kehuja nimike saa pelimaailman tutkimisesta ja eri toimintatapojen kokeilusta palkitsevien hetkien määrä sekä tuotoksen "tiukka suunnittelu". Bleszinski nimeää tasoloikan peliksi, joka tulee myymään Wii U -konsolia. Sosiaalisen median viestit pääsee lukaisemaan alta.

Cliffy B ei ole aina ollut yhtä positiivinen Nintendon tuotoksia koskevien mielipiteidensä kanssa. Marion isänä tunnetun Shigeru Miyamoton inspiraation lähteekseen aikoinaan nimennyt Bleszinski nimittäin vertasi pelijätin Wii-konsolia virukseen viime vuoden alkupuolella.

Myös peliarvosteluissa kehuja kerännyt Super Mario 3D World julkaistaan Euroopassa 29.11., eli huomenissa.


Gears of War -mies Cliffy B jakaa vuolaita kehuja uudelle Mariolle

Toivottavasti WiiU saa tästä pelistä vihdoin kaipaamaansa nostetta.