Helldivers 2 kansikuva KF.jpg
Uutinen

Helldivers 2:lle sataa negatiivista palautetta – poistettiin myynnistä 177 maassa

Toni Turunen

Arvosteluissani keskityn erityisen hartaasti moniin pieniin yksityiskohtiin ja lukijan kannalta polttaviin asioihin, kuten pelattavuuteen, ulkoasuun, seikkailun pituuteen, vaikeustasoon sekä musiikki- ja äänimaailmaan. KonsoliFINin keskustelufoorumilta minut voi bongata nimimerkillä Eliminaattori.

Helldivers 2 ylsi alkuvuoden aikana yhtäaikaisten pelaajien osalta jopa kautta aikojen 20 pelatuimman pelin joukkoon.

X-palvelun (ent. Twitter) SteamDB-tili julkaisi tietoa, jossa kerrotaan julkaisun saavuttaneen yli 450 000 samanaikaisen pelaajan huipun, ja keskimäärin yli 100 000 pelaajaa viikossa.

Samassa yhteydessä kerrotaan Helldivers 2:n saaneen 215 000 negatiivista arvostelua Steam-palvelussa, mutta määrä kasvaa koko ajan – kirjoitushetkellä lukema on ylittänyt jo 300 000 negatiivisen palautteen rajan.

Syynä arvostelupommitukseen on Sonyn vaatimus kirjautua PSN-tunnuksella ennen kuin peliä pääsee pelaamaan, sillä moinen ei taatusti ole pc-pelaajien mieleen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa yli puolet Helldivers 2:n myynneistä ovat pc-pelaajien käsialaa, kertoo PCGamer.

Sonyn motiivi on luonnollisesti pelaajamäärän kasvattaminen omalla alustallaan, mutta luvut kertovat moisen pakottamisen menneen pahasti metsään. Jostain syystä Helldivers 2 ei ole tällä hetkellä saatavilla myöskään Japanissa, PlayStationin kotimaassa.

Helldivers 2 on saatavilla PlayStation 5:lle ja PC:lle. Peli sai arvostelussamme täydet viisi tähteä.