Project 007
Uutinen

Hitman-studio IO Interactive sai haltuunsa virallisen Bond-lisenssin – agentin nuoruusvuosiin sijoittuva peli tekeillä

Studiot
Julkaisijat
Lähteet
Jaakko Herranen

IO Interactive on ilmoittanut työstävänsä viralliseen James Bond -lisenssiin nojaavaa peliä.

Hitman-studio ei toistaiseksi ilmoittanut kunnianhimoisesta projektistaan suuresti yksityiskohtia. Luvassa on kuitenkin originaalitarina, joka ei mitä ilmeisimmin perustu minkään elokuvan tapahtumiin, vaan enemmänkiin agentin nuoruusvuosiin. Julkaisupäivää tai alustojakaan ei luonnollisesti vielä kerrottu.

Bondin seuraavaa valkokangasvisiittiä on odoteltu jo pidemmän aikaa, koronan kuitenkin lykättyä jo valmistuneen No Time to Dien julkaisua useampaankin otteeseen. Daniel Craigin viimeisen agenttivisiitin ensi-ilta ajoittuu nykytiedon valossa huhtikuulle 2021.

Alla vielä IO Interactiven livertely toistaiseksi Project 007 -nimellä kulkevasta pelistä:

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.