Console Wars
Uutinen

Hittikirjaan perustuva Console Wars -dokumentti sai ensimmäisen trailerinsa

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Console Wars -kirjaan pohjautuva samanniminen dokumentti on saanut ensimmäisen trailerinsa.

Lähdemateriaalinsa nimeen luottava Console Wars kertaa kultaiselle 90-luvulle ajoittuvien konsolisotien kriittisimpiä hetkiä, jolloin SEGA nousi sinisen siilinsä kera uhmaamaan Nintendon monopoliasemaa. Ääneen päästetään lukuisia aiheeseen liittyviä merkkihenkilöitä, etunenässään Sega of America -pomo Tom Kaliske.

Console Wars saa ensi-iltansa CBS All Access -palvelussa syyskuun 23. päivä. Mahdollisista muista jakeluväylistä ei ole toistaiseksi tietoa.

Käsitellyt henkilöt
Lähteet