finnish game awards.jpg
Uutinen

Housemarque ja Platonic Partnership kahmivat palkintoja The Finnish Game Awards -gaalassa

Senja Littman

Olen ollut KonsoliFINin toimituksen jäsen tammikuusta 2018 lähtien. Pelitaitoni ovat keskivertoa huonommat, ja uusien pelien opettelu viekin minulta yleensä runsaasti aikaa sekä hermoja. Tykkään kuitenkin astua ulos mukavuusalueeltani ja kokeilla rohkeasti minulle vieraitakin peligenrejä – joskus tosin aika huonoin tuloksin. 

Suomen pelialan kerma juhlisti voitokasta kulkuaan tiistai-iltana järjestetyssä The Finnish Game Awards -gaalassa Helsingissä.

Pippaloissa jaettiin yhteensä kahdeksan palkintoa tai tunnustusta, ja illan suurimpiin voittajiin lukeutuivat Housemarque sekä Platonic Partnership, jotka molemmat nappasivat kaksi pystiä.

Neogamesin mukaan Suomen pelialalla kulkee rattoisasti. Vuonna 2017 julkaistiin noin 150 uutta suomalaista peliä, joista merkittävin osa oli mobiilipelejä. Suomi on yhä Euroopan kolmen suurimman pelinkehittäjämaan joukossa.

Tässä kaikki illan voittajat:

  • Vuoden 2017 hyötypeli: Antidote / Psyon Games
  • Vuoden 2017 yritystulokas: Team Ocmo
  • Vuoden 2017 luova saavutus: Lydia / Platonic Partnership
  • Vuoden 2017 tietokone- ja konsolipeli: Nex Machina / Housemarque
  • Vuoden 2017 mobiilipeli: Empires & Puzzles / Small Giant Games
  • Vuoden 2017 kotimainen peli: Nex Machina / Housemarque
  • Kyöpeli-palkinto: Lydia / Platonic Partnership

Lisätietoa ja perustelut voi lukaista Neogamesin kotisivuilta.