persona_kuva.jpg
Uutinen

Huhu: Persona 4 Golden saattaa saada PC-julkaisun ensi lauantaina

Emmi Hattunen

Emmi Hattunen liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2018 uutistiimin vahvistukseksi ja raapustelee silloin tällöin arvosteluita.

PlayStation Vitan hittipeleihin lukeutuva Persona 4 Golden on huhujen mukaan saamassa Steam-julkaisun.

Eurogamer ja Gematsu raportoivat, kuinka kuluneen päivän aikana nettiin ilmestyi SteamDB -sivustolle listaus takavuosien roolipelihitille. Kyseinen sivusto pitää kirjaa Steamin tietokantaan lisätyistä nimikkeistä.

Huhujen mukaan kulttihitin olisi määrä saapua Steamin kauppapaikalle 13. kesäkuuta, eli tulevana lauantaina.

Roolipelisarjan kehityksestä vastaava Atlus on jo aiemmin ilmoittanut tuovansa jännittäviä uutisia samalle päivälle sijoittuvaan PC Gaming Show -tapahtumaan.

Alustat
Studiot
Lähteet