PlayStation 5 logo
Uutinen

Huhu: Sony esittelee PlayStation 5 -konsolinsa kesäkuun aikana

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Sony saattaa paljastaa yksityiskohtia PlayStation 5 -konsolinsa tiimoilta kesäkuun alkupuolella, huhuilee Bloombergin Jason Schreier Press Start -podcastissa.

Siinä missä Microsoft on esitellyt Series X -masiinaansa varsin avoimesti aina pelejä myöten, on Sony ollut enemmän tai vähemmän hipihiljaa PS5:n suhteen. Tiedossa on toistaiseksi ainoastaan DualSense-ohjaimen olemus, siinä missä esimerkiksi konsolin ulkoasu, julkaisupäivä sekä hinta on pidetty salassa. Schreierin mukaan tilanne muuttuisi kesäkuussa, jolloin Sony pitäisi oman esittelytilaisuutensa verkon välityksellä.

Sekä Microsoft että Sony ovat aikeissa tuoda uuden sukupolven konsolinsa markkinoille loppuvuodesta.

Käsitellyt henkilöt
Lähteet