Internet Legends
Uutinen

Internet-legenda, tuo kattoon teipattu CS:GO-sankari puuhastelee dokumenttia kohtalostaan – eeppinen traileri ulkona

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Kaikki vähänkin internetiä seilailleet lienevät matkan varrella törmänneen meemiksi muodostuneeseen kuvaan kattoon teipatusta Counter-Strike-pelaajasta. Nyt samainen nörttikööri puuhastelee aihetta käsittelevän dokumenttielokuvan parissa.

Vuonna 2003 ilmestyneen kuvan miekkonen, Drew Purvis kertoilee dokumentilla matkasta kohti kiistattoman nettilegendan statusta. Vapahtajateipillä kattoon kiinnitetty Purvis avautuu eeppisellä trailerilla kyseisistä LAN-sessioista, minkä lisäksi ääneen päästetään myös muita paikalla olleita – muun muassa itse teippiprojektin toteuttajaksi tunnustautuva Purvisin kaveri ja kuvan ottanut Brian Schaeffer.

Internet Legends: Duct-Taped Gamer on tarkoitus saada julki kuluvan vuoden aikana. Lisätietoja voi haeskella projektin kotisivuilta, täältä.

Käsitellyt henkilöt
Lähteet