Crash Bandicoot N. Sane Trilogy
Uutinen

Kerrankin näin: Crash Bandicoot kirmailee PC:lle, Xbox Onelle ja Switchille suunniteltua aiemmin

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Kolme klassista Crash Bandicoot -peliä niputtavan N. Sane Trilogyn julkaisua on aikaistettu parilla viikolla PC:lle, Xbox Onelle sekä Switchille.

Lehdistötiedote mainitsee aikaistamisen syyksi pelin saaman positiivisen reaktion fanien keskuudessa – mitä ihmettä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Varmaa lienee, että pussimäyrän seikkailuja kaivataan myös muille alustoille, onhan Crash Bandicoot, Cortex Strikes Back ja Warped nähty aiemmin ainoastaan Sonyn masiinoilla. Myös Vicarious Visionsin käännöstyötä on kehuttu kautta linjan.

Crash Bandicoot N. Sane Trilogy julkaistaan PC:llä, Switchillä sekä Xbox Onella kesäkuun 29. päivä.

Aina yhtä reipas Markus Mesiä ehti arvostella N. Sane Trilogyn PS4-version tämän ilmestymisen aikoihin. Lue karismaattisen miehen mietteet täältä.