Bloodstained: Ritual of the Night
Uutinen

Kickstarter-rohmu Bloodstained: Ritual of the Night loikkasi Wii U:lta Switchille

Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Castlevania-veteraani Koji Igarashin työstämä Bloodstained: Ritual of the Night teki muutaman muun pelin tavoin loikan Wii U:lta Switch-konsolin valikoimaan.

Igarashi tuumaili tuoreessa Kickstarter-päivityksessään Wii U:n olleen joukkorahoituksen aikoihin vielä hyvinkin ajankohtainen laite. Nyt tilanne on muuttunut, ja ensi vuoden julkaisun aikaan Wii U lienee jo hyvinkin marginaalinen alusta. Sen sijaan kuluvan kuun alussa ilmestynyt Switch on ajan hermolla vielä ensi vuonna, kun Bloodstained on tarkoitus saada kauppoihin. Wii U -version toivossa peliä rahoittaneet ovat oikeutettuja saamaan sijoittamansa rahat takaisin.

Goottitunnelmaa huokuva Bloodstained: Ritual of the Night ilmestyy ensi vuoden aikana PC:lle, Macille, Linuxille, PlayStation 4:lle, Vitalle, Xbox Onelle sekä nyt siis myös Switchille. Julkaisijana toimii 505 Games.

Kuva
Bloodstained Switch