Uutinen

Kiehtova Ori and the Blind Forest sai julkaisupäivän

Jaakko Herranen
Microsoft on rummuttanut piskuista Ori and the Blind Forest -peliään näkyvästi julkistuksestaan lähtien. Nyt indie-henkeä huokuva seikkailu on saanut julkaisupäivän.

Samassa yhteydessä Moon Studiosin haastavasta ja varsin nätistä tasohyppelystä paljastettiin reilun viiden minuutin verran tuoretta pelikuvaa.



Ori and the Blind Forest nähdään maaliskuun 11. päivä PC:llä sekä Xbox Onella. Myös Xbox 360 -versio on edelleen tekeillä julkaisupäivän ollessa hämärän peitossa.

KonsoliFIN pääsi testaamaan sympaattista Oria viime vuoden Gamescom-messuilla. Ennakko on luettavissa täällä.
GC 2014: Ennakossa Ori and the Blind Forest
Jaakko Herranen

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin monta kertaa ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin, arvosteluja ja uutisia – viimeksi mainitut ja pelimaailman seuraaminen muutoinkin on kuitenkin se omin juttuni.