Uutinen

Killer Instinctin uudesta ja vanhasta naisverestä liikkuvaa kuvaa

Petri Kataja

Pelejä on pelattu iät ja ajat. Suosikkeihin kuuluvat muun muassa Mystical Ninja Starring Goemon, The Last of Us Part II, The Legend of Zelda: The Wind Waker, EarthBound ja Red Dead Redemption II.

Xbox Onelle rantautuva Killer Instinct sisältää hahmokaartissaan uuden naishahmon, jota ei ole tavattu mätkintäsarjan aiemmissa osasissa. Sadira-nimen saanut taistelija on saanut oman trailerinsa, jonka lopulla paljastetaan toinenkin lopullisesta pelistä löytyvä naistuttavuus.

Hämähäkkikammoisten pelaajien inhokkihahmoksi todennäköisesti muodostuva Sadira taistelee erilaisia verkkoja ja teräaseita yhdistelevän taistelutyylin avulla. Julkaistu video, jonka löytää alempaa, paljastaa mätkijän kentän myös sisältävän lukuisia useampijalkaisia otuksia.

Videon lopulla kiusoitellaan jokaisessa aiemmassa Killer Instinctissä esiintyneen Orchidin paluuta. Hahmo on lyhyen vilahduksen perusteella kokenut ulkoasuremontin muidenkin tappelupukarien tapaan.



Killer Instinct julkaistaan yksinoikeudella Xbox Onelle. Julkaisupelinä toimiva nimike sisältää alkuvaiheessa vain kuusi hahmoa, mutta lisää tappelijoita on luvassa ensi vuoden puolella. Myös varsinainen tarinamoodi saapuu vasta myöhemmin verkosta ladattavana.
Killer Instinctin uudesta ja vanhasta naisverestä liikkuvaa kuvaa
Killer Instinctin uudesta ja vanhasta naisverestä liikkuvaa kuvaa